kiltteys

Pöydällä oleva piirrustuslehtiö, jonka päällimmäisellä sivulla on kuva karhusta. Lehtiön päällä on kolme tussia.

Kun vapaus ahdistaa

Kuva: Tea Ikonen Piirsin yllä olevan kuvan pari päivää sitten, ja nautin sen tekemisestä. Olen näin nelikymppisenä vähän kuin matkalla juurilleni, sillä lapsena ja nuorena rakastin piirtelemistä. Aikuiseksi tullessani harrastus jäi moniksi vuosiksi enemmän tai vähemmän taka-alalle, vaikka valmistuin visuaaliselle alalle. Menneisiin vuosiin on toki mahtunut kuvan tekemistä, mutta ei niin paljon kuin olisin suonut. […]

Kun vapaus ahdistaa Read More »

EI: pieni, vaikea ja tärkeä sana

Kuva: Gerd Altmann / Pixabay (kuvan muokkaus: Tea Ikonen) Ei-sana on ollut minulle aina vaikea sana monesta syystä. Ja osittain se on vaikea vieläkin, vaikka tässä pikkuhiljaa opettelen sinuiksi sen kanssa. Ensinnäkin minun on ollut vaikea sanoa ihmisille ja asioille ei, vaikka minulla ei olisi aikaa, halua tai muuten mahdollisuuksia ehdotettuun asiaan. Suostumalla moniin juttuihin

EI: pieni, vaikea ja tärkeä sana Read More »

Kiltti tyttö hankki järkevän ammatin

Kuva Adrian Pixabaystä Tiedätkö ne ihmiset, joilla lapsuudesta saakka on siintänyt joku haaveammatti kirkkaana edessään? Se mielessään he ovat valinneet koulussa TET-paikkansa ja valinnaisaineensa, kesätyönsä ja opiskelupaikkansa ja solahtaneet työelämään toteuttamaan unelmaansa. No, minä en kuulu heihin. Minulla ei ole koskaan ollut mitään suurta haaveammattia. Toki tykkäsin piirrellä ja keksiä tarinoita, ja ehkä minulla oli

Kiltti tyttö hankki järkevän ammatin Read More »

Kiltteys saa ihmiset ympärillämme kukoistamaan

Kuva: GLady/Pixabay Olen toiminut osan työurastani toimittajana ja siinä ammatissa kohdannut monenlaisia ihmisiä. Varsinkin toimittajan urani alkuaikoina jännitin erityisesti julkkisten, tunnetumpien poliitikkojen tai muiden jossain johtavassa asemassa olevien ihmisten jututtamista. Jännitin sitä, osaanko kysyä oikeanlaisia kysymyksiä tai vaikutanko typerältä haastateltavan silmissä. Useimmiten, oikeastaan lähes aina pelko ja jännitys oli turhaa. Useimmat haastattelemani ihmiset, varsinkin ne

Kiltteys saa ihmiset ympärillämme kukoistamaan Read More »

Onko joulu kilttien lasten palkkapäivä?

Kuva: Frauke Riether/Pixabay ”Onkos täällä kilttejä lapsia?” Oli taas se päivä, kun valkoparta vanha nuttu saapui meidänkin talouteen, ja esitti nuo legendaariset sanat heti ovella. Aikuiset siihen vähän vitsailivat, että onkohan nämä meidän lapset nyt niin kilttejä olleet. Kyse oli leikistä, mutta minulle tuli siitä vähän paha mieli. Tuli fiilis, että olenkin ollut tuhma, enkä

Onko joulu kilttien lasten palkkapäivä? Read More »

Itsensä puolustaminen ei sulje pois väärintekijän rakastamista

Kuva: pixel2013/Pixabay Viime postauksessani pohdin sitä, onko ihmisellä oikeus puolustaa itseään. Lähestyin asiaa raamatunkohdan kautta, jossa Jeesus kehottaa kääntämään toisenkin posken lyöntiä varten (Evankeliumi Matteuksen mukaan 5:38–48). Kyseisessä raamatunkohdassa Jeesus kehottaa pidättäytymään vastarinnasta pahalle, antamaan sille, joka jotakin anoo tai pyytää lainaan sekä rakastamaan vihollisia. Pahimmassa tapauksessa kyseinen raamatunkohta voi antaa ymmärtää, ettei ihmisellä olisi

Itsensä puolustaminen ei sulje pois väärintekijän rakastamista Read More »

Onko ihmisellä oikeus puolustaa itseään?

Kuva: un-perfekt/Pixabay Mielestäni on selvää, että kaltoinkohtelua ei kenenkään pidä hyväksyä. Ajatus siitä, ettei itseään saisi puolustaa, aiheuttaa masennusta ja arvottomuuden tunnetta. Jos itseään tai omaisuuttaan ei voi puolustaa, onko millään enää mitään väliä? Eikö kaikki ole silloin ihan sama? Kuka kummassa voisi koskaan vaatia keneltäkään, ettei itseään saisi puolustaa? Minulla on kristillinen vakaumus, ja

Onko ihmisellä oikeus puolustaa itseään? Read More »

Kaikkea ei tarvitse pyytää anteeksi, mutta anteeksianto kannattaa aina

Kuva: Almeida/Pixabay Kumpi on helpompaa, pyytää anteeksi vai antaa anteeksi? Luulen, että molemmat ovat vaikeita paloja kenelle tahansa. On nöyryyttävää myöntää oma virheensä ja pyytää toiselta anteeksi. Yhtä lailla vaatii nöyryyttä luopua hyvityksen vaatimuksesta ja myöntää anteeksianto rikkoneelle. Samaan aikaan molemmat tapaukset ovat myös vallan käyttöä. Väärin tehnyt voi pidättäytyä anteeksipyynnöstä ja rikkomuksen kohde voi

Kaikkea ei tarvitse pyytää anteeksi, mutta anteeksianto kannattaa aina Read More »

Kiltti on helppo uhri kiusaamiselle – asiaa koulukiusaamisesta, osa 1/2

Kuva: tllbrmn/Pixabay Kävelin yläasteen käytävää pitkin kohti välitunnin loppua ja matematiikan tuntia. Sydämeni hakkasi. Matikanluokka sijaitsi koulun alakerrassa ja reitti sinne kulki tietenkin portaiden kautta. En mielelläni kulkenut noita portaita, sillä pilottitakkiset olivat vallanneet ne. Nytkin he siinä notkuivat, ja kun tulin portaisiin, yritin sulkea korvat ja sydämen, olla välittämättä. Muutaman halventavan heiton saattelemana selvisin

Kiltti on helppo uhri kiusaamiselle – asiaa koulukiusaamisesta, osa 1/2 Read More »

Miksi olla kiltti: kiltteys on superkyky, joka vapauttaa ilmapiirin

Kuva: Peggy_Marco/Pixabay Käsittelen paljon kirjoituksissani yliviljellyn kiltteyden negatiivisia puolia, mutta en halua unohtaa sitä, mitä kaikkea hyvää kiltteydestä koituu maailmaan. Uskon, että meidät ihmiset on luotu toistemme yhteyteen, kukin meistä palvelemaan toisiamme ja samalla tekemään maailmasta parempaa paikkaa omalla persoonallamme, taidoillamme ja toiminnallamme. Tässä asiassa kiltteys on varsinainen superkyky. Sanotaanhan Raamatussakin, että ihaninta ihmisessä on

Miksi olla kiltti: kiltteys on superkyky, joka vapauttaa ilmapiirin Read More »