Kuva: Gerd Altmann / Pixabay (kuvan muokkaus: Tea Ikonen)
Ei-sana on ollut minulle aina vaikea sana monesta syystä. Ja osittain se on vaikea vieläkin, vaikka tässä pikkuhiljaa opettelen sinuiksi sen kanssa. Ensinnäkin minun on ollut vaikea sanoa ihmisille ja asioille ei, vaikka minulla ei olisi aikaa, halua tai muuten mahdollisuuksia ehdotettuun asiaan.
Suostumalla moniin juttuihin olen ostanut ihmisten hyväksyntää. Lisäksi olen pelännyt, että ei-sana aiheuttaa toisessa hylkäämiskokemuksen. Sellaisen se nimittäin helposti minulle aiheuttaa. Ja kilttinä tyttönä olen yrittänyt suojella toisia tuolta kurjalta kokemukselta.
Ei-sanan pelko on vaikeuttanut elämää
Toisaalta pelkään sitä, että minulle sanotaan ei. Sen johdosta esimerkiksi en ole yrittäjänä uskaltanut aina pyytää töistäni tarpeeksi suurta korvausta. Olen pelännyt, että asiakas hylkää tarjoukseni ja sen myötä minut. Lisäksi olen pelännyt, että vaikutan asiakkaan mielestä ahneelta tai pyydän liikaa omaan taitotasooni nähden.
Ei-sanan pelko on myös estänyt minua tavoittelemasta suuria. Vuosikausiin en uskaltanut etsiä aktiivisesti asiakkaita tai myydä osaamistani pontevasti, koska pelkäsin, etten tule hyväksytyksi.
Ei-sanan pelko on näkynyt ehkä siinäkin, että olen ollut aiemmin arka tekemään aloitteita ja ehdotuksia kaikenlaisissa asioissa. En ole halunnut kohdata sitä pettymystä, että niihin ei tartuttaisikaan. Olen kokenut, että aloitteideni ja ehdotusteni hylkääminen on sama kuin itseni hylkääminen.
Ei-sanan lisäksi olen pelännyt torumista tai sitä, että minua oikaistaan. Sen olen kokenut epäonnistumisena: olen toiminut väärin ja olen siis huono ihminen. Tämä on näkynyt esimerkiksi siinä, että lähettäessäni keskeneräistä vedosta jostain taittotyöstä asiakkaalleni minulla oli pitkään tarve selitellä kovasti, jos siinä oli joku ongelma, ettei asiakas päässyt huomauttamaan siitä minulle.
Kaikilla on oikeus sanoa ei
Olen kokenut mielenkiintoisena ja käänteentekevänäkin huomiona sen, että koen jonkun torumisen, oikaisun, arvostelun tai vastaavan merkitsevän minulle totaalista epäonnistumista ihmisenä. Eihän siitä ole kyse. Samoin kuin ei ei-sanakaan oikeasti tarkoita minun persoonani hylkäämistä ja huonoutta, vaikka jokin minun tarjoukseni, työni tai ideani hylättäisiinkin.
Mistä tämä johtuu? Ehkä koulukiusaamisesta? Ehkä jostain lapsuuden kokemuksesta, jossa olen kokenut kiellon hylkäämisenä? En tiedä, en muista.
Mutta tänä päivänä ymmärrän sen, ettei ei-sana ole uhka minulle, vaikka eihän tietenkään koskaan tunnu mukavalta kieltäytyä jostain asiasta tai saada itse kielteinen vastaus joltain toiselta.
Ei-sana on kuitenkin tärkeä sana, jonka käyttämiseen kaikilla on oikeus. Jos minulla on oikeus asettaa rajoja ja sanoa ei, on se sama oikeus muillakin. Me kaikki saamme sanoa joillekin asioille ei, mutta meidän kaikkien pitää hyväksyä, että myös meille sanotaan joskus ei. Tämä oivallus on auttanut minua ottamaan vastaan ei-sanan muilta.
Myöskään toruminen tai oikaisu ei tee minusta epäonnistunutta tapausta. Olen tietoisesti alkanut omaksua asennetta, että otan mahdollisesti vastaan tulevan ojennuksen tai kielteisen palautteen oppimiskokemuksena ja mahdollisuutena parantaa toimintaani jatkossa. Epäonnistumisia tulee kaikille, mutta sitä nopeammin matka jatkuu, mitä pikemmin niiden yli pääsee.