Kuva: Herbert Bieser/Pixabay
Äitini on kertonut, että kun taaperoikäisenä löysin kadulta jonkun roskan, hän vain pyysi minua jättämään se takaisin paikoilleen ja minä jätin. Tai kun kaupassa vilkaisin toiveikkaasti karkkihyllyä, äitini vain totesi, että ne olivat (kaupan) tädin karkkeja, ja minä sivuutin herkut nostamatta meteliä. Olen ollut kiltti tyttö pienestä pitäen.
Yksi osa omaa kiltin tytön tarinaani on ollut oman tahdon puuttuminen tai ainakin sen heikkous. Oma tahto on mielestäni päättäväisyyttä, rajojen asettamista, oman suunnan määrittämistä ja kurssissa pitäytymistä vastustuksestakin huolimatta.
Tahto on hieman eri asia kuin halu. Halu on tunnepohjainen, impulsiivinen asia. Tahdossa on kysymys ennemminkin valinnoista ja päätösten tekemisistä. Tahdollaan ihminen päättää, toimiiko halunsa mukaan vai vastustaako sitä. Tahto ei riipu ohimenevistä tunteista.
Ajattelen, että tahto on tekemisissä itsetuntemuksen ja omakuvan kanssa. Lapsihan alkaa löytää ja testata omaa tahtoaan uhmaiässä. Hän hoksaa, että voi olla eri mieltä toisten kanssa. Toinen myrskyisä kausi on murrosikä, jolloin omia rajoja testataan lisää, ja nuori suuntaa enenevässä määrin kodin piiristä kohti ulkomaailmaa ja omaa elämää.
Minulla ei kuitenkaan tainnut lapsena olla kovin tomeraa uhmaikää, ja myös murrosiän myrskyisät irtiotot jäivät tekemättä. Voimakastahtoinen ei ole adjektiivi, jota voisi minuun tänäkään päivänä ensimmäiseksi sovittaa. Myönnyn helposti muiden ideoihin ja ajatuksiin. Annan periksi nopeasti. Tämän tietäen välttelen konflikteja: pelkään niissä joutuvani alakynteen, ja aavistan, etten osaa tai pysty puolustamaan itseäni. Pelkään itseni saattamista naurunalaiseksi tai osoittautumista tyhmäksi. Parempi siis suosiolla luovuttaa. Ulkoapäin määrätyissä tehtävissä olen sitkeä suorittaja, mutta omat haaveeni siirtyvät helposti hamaan tulevaisuuteen muiden velvoitteiden tieltä.
Tapahtukoon sinun tahtosi?
Minulla on kristillinen vakaumus, mutta minua on hämännyt se, että kristinuskossa puhutaan oman tahdon kuolettamisesta ja alistamisesta Jumalan tahdolle. “Tapahtukoon sinun tahtosi” lausutaan esimerkiksi Isä meidän -rukouksessa, ja Jeesuskin totesi rukoillessan, etteivät asiat menisi hänen tahtonsa mukaan vaan Isän tahdon mukaan (Luuk. 22:42). Tarkoittaako tämä sitä, että oman tahdon vahvistuminen on väärin?
Itse koen, että oma tahto on tärkeä. Jos ihmisellä ei ole omaa tahtoa, eihän hän silloin todella voi alistaa sitä Jumalan tahtoon, vaan on kaiken maailman tuulien heiteltävänä!
Toisaalta on niinkin, ettei ihminen kristinuskon mukaan omin voimin voi tehdä sitä, mitä Jumala haluaisi hänen tekevän. Sen sijaan kristinuskossa uskotaan, että Jumala antaa ihmiselle voiman toimia hänen tahtonsa mukaan. Minä uskonkin, että kristinusko tarjoaa ilosanoman ja toivon myös oman tahtonsa kadottaneelle ihmiselle: Pyhä Henki antaa ihmiselle uuden identiteetin ja kuljettaa ja kasvattaa häntä kohti sitä ihmistä, jollaiseksi Jumala on hänet tarkoittanut. Kun identiteetti vahvistuu, siinä samalla vahvistuu myös tahto.
Vaikka uskon Kolmiyhteisen Jumalan auttavan ihmisen tahdon vahvistumisessa, ei tahdonvoiman kehittäminen liene huono ajatus. Olen kuullut sanottavan, että tahdonvoima on kuin lihas: se on aamulla voimissaan, mutta kun tahtoa päivän aikana käytetään esimerkiksi erilaisten päätösten tekoon, sekin kuluu, eikä tahto ehkä enää illalla ole niin voimakas kuin alkupäivästä. Mutta jos tahdonvoima on kuin lihas, sitähän voi siinä tapauksessa harjoituttaa, kasvattaa ja voimistaa.
Koen, että tällä hetkellä avain moniinkin elämäni asioihin on opetella jämäkkyyttä ja rajojen asettamista – ja yksi osa sitä on oman tahtolihakseni vahvistaminen.