Kuva: Artur Pawlak/Pixabay
Miten tässä taas näin kävi? Asiakas oli pyytänyt minulta tarjousta projektista. Olin pähkäillyt ja pohtinut, laskeskellut hintaa ja kauhistunut. En varmaankaan noin paljon voisi pyytää, ei kai asiakas olisi tuollaista summaa valmis maksamaan. Toisaalta olin ollut rahan tarpeessa ja olin halunnut tämän projektin. Voisiko siitä selvitä sittenkin vähän nopeammin, jolloin ei tarvitsisi laskuttaa niin paljon? Olin pähkäillyt, pohtinut ja laskeskellut vähän lisää, ja asiakas oli hyväksynyt tarjoukseni mukisematta. Kun sitten olin tarttunut työhön, oli projekti osoittautunut olettamaani työläämmäksi – ja minun kannaltani alihinnoitelluksi. Takkiin tuli.
Kiltteys on sitä, ettei osaa asettaa itselleen rajoja oikealla tavalla eli ei osaa sanoa ei. Rajat pitävät pahan ulkopuolella ja hyvän sisällä, kuten John Townsend ja Henry Cloud toteavat kirjassaan Rajat: Taito hallita omaa elämää ja kyky sanoa kyllä ja ei. Rajojensa avulla ihminen voi siis rajata ulkopuolelleen kaikenlaisen kaltoinkohtelun ja hyväksikäytön mutta toisaalta “päästää sisälleen”, ottaa vastaan kiitosta ja rohkaisua.
Kiltin ihmisen häilyvät rajat kuitenkin päästävät helposti pahan sisään (esimerkiksi sallivat kaikenlaisen kaltoinkohtelun) ja pitävät hyvän ulkopuolella (kiltti saattaa uskoa, ettei ole hyvän arvoinen, eikä siksi ota vastaan esimerkiksi apua, kiitosta tai rohkaisevia sanoja muilta, vaikka ne olisivat perusteltuja).
Terveet rajat eivät ole kovia, kalkkeutuneita ja ehdottomia, vaan ne voivat joustaa tarpeen mukaan. Terveellä tavalla kiltti mutta jämäkkä ihminen voi suostua silloin tällöin asioihin, jotka ovat epämiellyttäviä tai eivät edistä hänen omia tavoitteitaan ja suunnitelmiaan. Asiasta muodostuu ongelma vasta, jos hän jatkuvasti sallii itselleen tällaisia myönnytyksiä.
Rajattomuudesta ajallisia ja taloudellisia menetyksiä
Omassa elämässäni rajattomuus on näkynyt esimerkiksi työssä ja ajankäytössä. Minun on ollut ensinnäkin vaikea rajata töitä ja tekemisiäni. Helposti on tullut otettua enemmän työtä kuin sille varatussa aikamäärässä olisi järkevää. Syy on osittain rahantarve mutta myös ainakin jossain määrin kiltteys, halu auttaa.
Lisäksi olen usein pyytänyt liian pientä korvausta tai tyytynyt palkkatyössä työehtosopimuksen alittavaan palkkaan, ja palkankorotuksen pyytäminen on ollut vaikeaa. Motivaationa on ollut hylkäämisen pelko, se että asiakas sanoo minulle ei, jos pyydän korvausta, joka kattaa kunnolla työhön käytetyn ajan ja vaivan. Lisäksi minulla on ollut pelko siitä, että vaikutan asiakkaan silmissä ahneelta, jos hän oli varautunut pienempään summaan. Palkkatyöläisenä minua on vaivannut pelko siitä, että vaikutan tyytymättömältä tai työpanokseni ei oikeasti ole TES:n määräämän palkkatason arvoinen.
Pahimmillaan olen ottanut vastaan töitä, jotka eivät oikein ole kiinnostaneet, joille ei oikein ole ollut aikaa ja joista ei ole saanut kunnon korvaustakaan. Eihän tuollaisessa ole mitään järkeä! Ja kuitenkin kilttinä ihmisenä olen usein sortunut vaihtamaan ainutkertaista aikaani täällä maapallolla ikäviin ja kiireisiin työtehtäviin, joista en ole saanut edes kunnon korvausta.
Rajattomuus on siis osoittautunut elämääni rajoittavaksi ja kahlitsevaksi asiaksi. Paradoksaalisesti rajojen asettaminen puolestaan vapauttaa. Miten tämä on mahdollista? Äkkiseltäänhän luulisi rajojen juuri rajoittavan ja rajattomuuden juuri liittyvän vapauteen.
Kuitenkin olen työelämässä huomannut, että jos töitä ei millään lailla pysty rajaamaan, ne levittäytyvät kohta valtaamaan koko elämän, ja sitten onkin työn vanki. Uskon, että sama pätee melkein mihin tahansa asiaan: laiskotteluun, harrastuksiin, syömiseen ja niin pois päin. Jos kuitenkin kaikille asioille rajaa ajan ja paikan, ne eivät enää hallitse ihmistä, vaan ihminen hallitsee niitä. Esimerkiksi työtehtävien rajaaminen antaa vapautta elämään.
Mitä avuksi rajojen asettamisessa?
Entä jos elämästä puuttuvat rajat? Mikä avuksi? Itse olen vasta opettelemassa rajojen asettamista, enkä välttämättä pysty aiheesta jakelemaan mitään timanttisia viisauksia. Muutoksen mahdollisuus on kuitenkin aina se tilanne, kun tulee tietoiseksi vaikkapa rajojen asettamisen vaikeudesta.
Esimerkiksi, kun tulee jokin pyyntö, johon on aiemmin automaattisesti suostunut, on ainakin itselläni toiminut rajojen asettamisessa ja ei-sanan harjoittelemisessa aikalisän ottaminen. Suoralta kädeltä suostumisen sijaan olen kertonut miettiväni asiaa. Asiaa ei kuitenkaan pidä jättää ilmaan, vaan siihen on syytä palata esimerkiksi seuraavana päivänä tai viikon sisällä.
Jos olen päätynyt kielteiseen vastaukseen, olen palannut asiaan sähköpostitse ja kieltäytynyt kohteliaasti. Kieltäytymistä ei tarvitse välttämättä perustella muuten kuin toteamalla, että mietin asiaa, mutta se ei nyt valitettavasti tällä kertaa sovi. Kiltille ihmiselle on helpompaa kieltäytyä sähköpostitse kuin kasvokkain, sillä viestiä kirjoittaessa voi miettiä rauhassa, miten sanansa asettelee. Silloin ei myöskään näe toisen ihmisen reaktiota, joka saattaisi saada oman päätöksen horjumaan.
Lisää edellä mainitusta keinosta, ajankäyttämisestä ja vaikeiden asioiden puheeksi ottamisesta yleensäkin suosittelen lukemaan Anna Perhon kirjoista Antisäätäjä – Fiksun ajankäyttäjän opas sekä Suorat sanat – Miten puhun asioista, joista mieluiten vaikenisin.
Jos kieltäytyminen pitää tehdä kasvokkain, sitä voi etukäteen harjoitella myös mielikuvaharjoittelun avulla tai peilin edessä käymällä siinä läpi sanat, joita aikoo kieltäytymistilanteessa sanoa. Kuulostaako hupsulta? Ei se ole sitä. Urheilijatkin käyttävät mielikuvaharjoittelua valmistautuessaan vaikeisiin suorituksiin. Muistaakseni Lauri Järvilehto toteaa kirjassaan Tee itsestäsi mestariajattelija, että tutkimuksen mukaan urheilijat, jotka käyttivät harjoittelussaan fyysisen harjoittelun lisäksi mielikuvaharjoittelua, onnistuivat kilpailutilanteessa paremmin kuin ne urheilijat, jotka eivät olleet mielikuvaharjoittelua käyttäneet. Miksei siis kiltinkin ihmisen kannattaisi tuota kokeilla valmistautuessaan vaikeaan keskusteluun?
Lisäksi rajaongelmia voi myös pohtia luotettavan ystävän kanssa. Toiselta ihmiseltä saa tukea rajojen asettamisessa. Läheinen ihminen on myös hyvä harjoituskumppani, jolle kieltäytymistä voi harjoitella turvallisesti ilman, että toinen hylkää. Rajojen asettamistilannetta varmasti helpottaa se, jos on sitä ennen avautunut ystävälle ei-sanan vaikeudesta. Kun sitten tämän ystävän kanssa tulee tilanne, jossa on sanottava ei, ystävällä on ymmärrystä kieltäytymiselle. Kokemukset, joissa ystävyys ei loppunutkaan rajojen asettamiseen, antavat pikku hiljaa rohkeutta ei-sanan käyttöön myös ei niin läheisten ihmisten kanssa.